maanantai 1. lokakuuta 2012

Viime aikojen kuulumisia & Cosplayhaaveita osa 1

Jaa-a. Mitähän tässä sanoisi. Varmaan pitäisi aloittaa kysymällä, paljonko hyvät lukijat arvelevat minun laihtuneen viime päivityksestä? Aivan oikein; nolla kiloa! Totta puhuen viime aikoina on ollut niin kiire, etten ole jaksanut edes ajatella koko asiaa. Koulu, oppilaskunnan hallitus, Shiroconin järjestäminen... kaikki on vienyt niin paljon aikaa. Ja kavereitakin on pitänyt keretä tapaamaan.

Kävin terveydenhoitajaa moikkaamassa tuossa pari viikkoa sitten. Vaaka ja terkkarin painokäyrä kertoivat sen, minkä olin yrittänyt pitkään sulkea mielestä: olen lihonut viime vuoden aikana. Ero ei ollut kuin arviolta (muistikuvieni mukaan) kolmisen kiloa, mutta kirpaisi silti. Kun siskoni aloitti lukion, laihtui mokoma vaikka miten paljon ja minä taas menin lihomaan. Johtunee siitä, että sisko muutti omilleen, kun taas itse jäin rahaongelmien takia vanhempien luo asumaan. Kotona ei tarvitse pihtailla ruoan kanssa. Mutta harmittaa kyllä, koska en edes ole syönyt mitenkään hirveän epäterveellisesti, paitsi kavereiden kanssa illanvietoissa. Joita on kyllä ollut paljon useammin kuin vuosi-pari sitten. Hmmmmm. Sekin lienee vaikuttanut asiaan. On vaan niin vaikeaa olla syömättä sipsejä sun muita kun niitä on nenän edessä tarjolla... ; _ ;

Painonhallinnasta vielä sen verran, että olen kyllä liikkunut aika paljon viime aikoina, ainakin verrattuna siihen, miten laiska yleensä olen. Olen käynyt melkein joka viikko boffaamassa koulun treeneissä ja Shiroconia edeltävänä viikonloppuna oli boffausryhmä Perkeleen treenit. Olin tietysti huonoin siellä, koska olen vasta aloittelija, mutta olen kiitollinen siitä että kaikki ottivat minut siellä niin avoimin mielin vastaan. Anteeksi, jos olin tiellä ja kiitos paljon hyödyllisistä neuvoista!
Olen myös pyöräillyt kouluun aina, kun olen voinut. Eli siis kymmenen kilometriä päivässä! Mutta ilmeisesti näinkään suuri (huom, minulle suuri) määrä liikuntaa ei ole auttanut. Tai sitten olen vaan syönyt liikaa. : I

Mutta tosiaan. Shirocon tuli ja meni, ja sitä edeltävä aika menikin aika tehokkaasti coninjärkkäyksestä stressatessa. Olin tapahtumassa cosplayvastaavana Pahan Sotaherran kanssa ja järjestin cosplaykisan. Sen lisäksi kuitenkin pidin myös luennon, kävin sponsorinmetsästysretkillä, mainostin tapahtumaa, yritin saada boffaajia paikalle ja suunnittelin conia muutenkin yhdessä järkkääjäporukkamme kanssa. Ja ai niin, osallistuinhan vielä cosplaydeittiinkin (harmillisesti en taaskaan saanut sulhoa sieltä, sniff).

Cosplaykisan järjestäminen oli kamalan stressaavaa. Tajusin vasta ennen conia, että olisi pitänyt ottaa joku muu auttamaan sen kanssa: hoidin  nimittäin itse suunnittelun ja juonnon. Palkintojen hankkimisessa sain onneksi sentään apua, huh. Mutta kuitenkin. Kisaan ilmoittautui ennen tapahtumaa kolme henkilöä, joista yksi perui. Olin aika epätoivon partaalla, kun tajusin että pitäisi lähteä metsästämään potentiaalisia kisaajia conpaikalta.

Ilmeeni conpäivän aamuna.



Noh, löytyiväthän ne kisaajat kuitenkin ja kisa voitiin pitää. Osallistujia oli huimat 7 kappaletta, mutta olin onnellinen, että saatiin edes pieni kisa pystyyn. Ennen lavalle menoa olin niin hermona, että yksi kisaajista joutui tyynnyttelemään minua kun sähelsin ympäriinsä paniikissa :'''D Anteeksi kisaajat, olin hyvin epäammattimainen. Puolustuksekseni kuitenkin sanon, että kyseessä oli ensimmäinen ohjelma, jonka olen koskaan järjestänyt ja varmaan ensimmäinen kerta, kun jouduin olemaan ihan yksin lavalla puhumassa.

Fiilikseni lavalla

Sähelsin lavallakin ja änkytin varmaan ja kaikkea, mutta olin kuulemma ihan söpö siellä koulupoikacossissani säätäessä (mitä kyllä itse vähän epäilen, mutta olkoon). Joten annan itselleni anteeksi. Onnea muuten vielä voittajille!

Tässä muuten vielä yksi mielestäni aika hyvin onnistunut kuva lauantailta. Kiitos Pahalle Sotaherralle kuvaamisesta!

Shomahan se siinä. Ja pingviini.

Nyt kun tämä pakollinen conraportti on poissa jaloista, on aika aloittaa...

Cosplayhaaveita, osa 1!

Olen jo pitempään aikonut listata tänne hahmoja, joita haluaisin cossata, mutta jotka innostaisivat enemmän, jos olisin vähän hoikempi tai lihaksikkaampi.

1. Kamanosuke Yuri

Yurihan tämän koko blogin tavallaan innoitti, joten ykkössija kuuluu 
tietenkin hänelle. Luulenpa, että olen jo selittänyt ihan tarpeeksi tästä herrasta, joten en 
käy nyt kirjoittelemaan pidempiä tarinoita tähän.

2. Matsuka - Terra E
Terra E on loistava anime, joka on yllättävän vähän tunnettu. Itse törmäsin sarjaan
kai My anime listin suositusten kautta, tai ehkä olin vaan etsimässä Anime character databasesta
nättejä poikia, joiden perusteella voisi valita katsottavia sarjoja. Kuitenkin, tämä anime
on aivan helmi. Se kertoo liikuttavan kasvutarinan ja alkuperäisteos on oikea klassikko.

Matsuka on lähellä sydäntäni; juuri sellainen hahmo, joista yleensä pidän. Eli siis hyväsydäminen ja 
söpö. Rakastan myös valkoisia hiuksia, ja Matsukan pehko on aika lähellä valkoista.
Ja vaikka Matsukan vaatteet ovat ehkä vähän tylsät, haluaisin tulisesti cossata häntä,
sillä rakastan sarjaa ja hahmoa niin paljon.

Ongelmaksi muodostuu kuitenkin jälleen kerran ruumiinrakenne. Matsuka on hento ja hoikka, siis aivan erilainen kuin minä. Katsokaa nyt noita rimppakinttuja. Hahmon cossaaminen saa siis jäädä, kunnes saan laihdutettua (tai kunnes en jaksa enää välittää).

3. Urd - Ah! My Goddess!
Urd on oikeastaan ollut mielessäni jo pitkään. En ole ikinä maininnut tästä hullusta haaveesta kenellekään ja se saattaa jopa yllättää jonkun. Ah! My Goddess! on yksi ensimmäisistä
sarjoista, joita ikinä katsoin tai luin. Vaikka se onkin oikeastaan vain
haaremisarja, jossa autoillaan ynnä muuta, se on yhä minulle varsin rakas.
Se tunnelma, joka sarjasta välittyy, on ainutlaatuinen. Olen myöskin aina pitänyt
Urdista, joka on (ainakin muistikuvieni mukaan) puoliksi demoni.
Tykkän Urdin lookista: Valkoiset hiukset ja rusketus sopivat mielestäni mainiosti 
yhteen varsinkin naishahmoilla. Lisäksi Urdilla on hienoja vaatteita, varsinkin mangaversiossa.

Ongelmana on Urdin vaatteiden paljastavuus ja hänen kehonmuotonsa. Olen kyllä kurvikas, mutta 
Urd on tosi laiha. En viitsi tehdä näin itselleni tärkeää pukua vielä. Ehkä jos kävisin ensin vähän salilla...

4. Mikuru Asahina - Haruhi Suzumiya no yuutsu
Voih, Mikuru. Niin ärsyttävä hahmo, mutta samalla niin söpö. Tämän puvun voisin oikeastaan tehdä jo nyt, mutta en ole löytänyt oikeanlaista peruukkia mistään enkä oikein osaa muokata itse. Mikurukin on tosi laiha, mutta toppaamalla rinnustaa ja tekemällä hameesta muutaman sentin pidemmän kuin lähdekuvissa, uskoisin saavani ihan söpön puvun aikaan. 

-------

Siinäpä nämä nyt tältä illalta. Lisää olisi mielessä vaikka kuinka, mutta saa nähdä milloin jaksan taas päivitellä blogia. Näkemisiin!

2 kommenttia:

  1. Anteeksi, hyvä herra, mutta en minä mitään pingviiniä näe.

    Cossisuunnitelmat näyttää hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja lisää suunnitelmia tulossa! Tosin nyt olen innostunut siitä nimeltämainitsemattomasta pukuprojektista niin laitan siitä päivitystä varmaan ensin.

      Pingviinejä, pingviinejä kaikkialla!

      Poista